RistoHuovinen Ideologioista vapaata ajattelua

Näissä vaaleissa on aito mahdollisuus muutokseen

 

Tällä vaalikaudella kansaa on raivostuttanut moni asia. Porvarit ovat kurittaneet tavallista kansaa ja maahanmuuttajat ovat aiheuttaneet paljon ongelmia. On nähty ensimmäinen terrori-isku, jossa muslimi katkoi naisten ja pienten vauvojen äitien kauloja keskellä suomalaista kaupunkia. Maahanmuuttajat ovat myös syyllistyneet suureen määrään pedofiilisiä tekoja ja niiden takia vähintään yksi uhriksi joutunut on tehnyt itsemurhan. Lisäksi maahanmuuttajat ovat murhanneet vähintään puolenkymmentä kantasuomalaista.

Tämän on loputtava. Terrorismiin on otettava nollatoleranssi ja Turun islamistisen terrori-iskun tulee jäädä viimeiseksi terrori-iskuksi Suomessa. Jos vihervasemmisto voittaa vaalit, ei nykykehitystä tulla pysäyttämään ja tällöin on vain ajan kysymys, kun lisää suomalaisia makaa hengettömänä verilammikossa uuden terrori-iskun jälkeen. Lasten ja naisten raiskaukset eivät tule myöskään loppumaan, jos nykykehitystä ei muuteta; tietyt maahanmuuttajaryhmät syyllistyvät raiskauksiin jopa 17-kertaa kantasuomalaisia useammin ja jos heitä lasketaan maahamme entistä enemmän tulevat myös raiskaukset lisääntymään. Haluatko, että oma lapsesi joutuu maahanmuuttajan raiskaamaksi, tähän asiaan voit vaikuttaa äänestämällä.

Maahanmuuttajien murhaamiksi on myös joutunut riittävän monta suomalaista ja yhtään uutta ei tarvita. Lisäksi maahanmuutto aiheuttaa kestämättömiä kuluja taloudellemme. Suomessa olevista somaleista työssä käy noin 10% ja jos vastaavia väestöryhmiä päästetään lisää maahamme, ei taloutemme tätä kestä.

Suomen on ryhdyttävä käyttämään rahansa oman maansa kansalaisten hyväksi. Vanhusten määrä maassamme kasvaa ja tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että terveydenhoidon kulut kasvavat. Verovarat tulee suunnata ikänsä töitä tehneiden suomalaisten hyvään hoitoon ja verovarojen käyttö Suomen kannalta tuhoisiin asioihin, kuten maahanmuuttoon tulee lopettaa.

Porvarihallitus on kurittanut tavallista kansaa monin tavoin. On leikattu työttömyysturvaa, on leikattu lomarahoja, lisätty palkatonta työaikaa, kuritettu lapsiperheitä ja tehty monia muita Suomen kannalta tuhoisia ratkaisuja. Jos maamme halutaan kestävälle kasvu-uralle, niin täytyy toimia aivan toisin. Koulutukseen ja tutkimukseen tulee lisätä resursseja, sillä kestävä talouskasvu rakentuu ainoastaan osaamisen ja tutkimuksen varaan. Tarvitsemme muutoksen, jossa kaikki suomalaiset koulutetaan ammattiin asti. Lisäksi lapsiperheiden tukemista tulee lisätä, vain tällä tavalla saamme syntyvyyden kasvuun. Työttömyysturvaan tarvitsemme myös täysremontin, byrokratiaa on karsittava ja työttömäksi joutuneen tulee saada elämiseen riittävä toimeentulo kerralla yhdeltä luukulta.

Suomen itsenäisyys on myös uhattuna seuraavalla vaalikaudella. Kun Britannia lähtee EU:sta, vaarana on että Saksa ja Ranska ryhtyvät rakentamaan EU:sta liittovaltiota. Tämä kehitys tulee torjua päättäväisesti ja Suomi tulee pitää itsenäisenä maana. Suomen itsenäisyys on ansaittu esi-isiemme verellä ja sitä ei tule luovuttaa Brysselin byrokraateille.

Näissä vaaleissa Suomi voidaan muuttaa maaksi, jossa vanhuksista ja sairaista pidetään huolta, jossa työllä tulee toimeen ja palkalla kykenee maksamaan itsensä ja perheensä elättämisen. Suomesta pitää tehdä maa, jossa työttömäksi joutunutta ei nähdä työtä vieroksuvana laiskurina, vaan ihmisenä, jolle tulee järjestää uutta työtä, pitäen huoli siitä, että hänellä on riittävä osaaminen työn saamiseksi. Suomella on kaikki edellytykset olla maailman paras valtio, tarvitsemme ainoastaan oikeat päättäjät laittamaan asiat kuntoon. Vaaleissa päätetään se, tehdäänkö Suomesta sen asukkaille maailman paras paikka elää. Sinä päätät.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän LasseHietanen kuva
Lasse Hietanen

Hei. Kiitos Risto. Pidin. Kunnon puhetta. Kaikki maamme, "ottoisät", saisivat tulla Jeesukseen uskoviksi, niinkuin, esim. SAK: "isähahmot", MTK, y.n.m, "piilovaltiaat". Mikäli entisellä lailla jatkuu politiikka, niin sielunvihollinenhan iloa, melko yksin saa ja köyhää kansaakin "sapettaa". Siunaten, Lasse.

Risto Huovinen

Kristillisten perusarvojen unohtamisesta johtuvat monet maamme ongelmista. Uskonnonvapaus on myös tärkeä asia ja ihmisellä tulee olla oikeus harjoittaa uskoaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset